Tekniikan päivien kunniaksi, kirjoitin Turun Sanomiin seuraavan alion:
Ohjelmointi on enemmän kuin koodausta
Ohjelmoinnin rooli koulumaailmassa puhututtaa. EU Schoolnet julkaisi äskettäin päivitetyn version “Computing Our Future”-raportista, jossa kerrotaan ohjelmoinnin tämänhetkisestä tilanteesta Euroopan kouluissa. Viime vuoteen verrattuna yhä useampi maa tuo ohjelmointia lasten ja nuorten arkeen joko omana aineena tai osana muita aineita.
Suomen peruskouluissa ohjelmointia opetetaan ja opitaan syksystä 2016 lähtien oppiainerajoja ylittävällä tavalla sekä osana matematiikkaa että käsityötä. Tämä on herättänyt monia tunteita, ilosta epäilyyn ja innostuksesta pelkoon. On luonnollista, että esimerkiksi opettajat tuntevat epävarmuutta uuden tilanteen edessä. Mitä pitää opettaa ja miten? Myös yleisön joukosta on noussut epäileviä kommentteja: ohjelmointi on vaikeaa, eikä mikään jokamiehen tai –naisen taito. Ohjelmointikielet vaihtuvat, joten miksi opettaa lapsille sellaista, mikä tulee olemaan antiikkia kun he pääsevät työelämään?
Jos opetussuunnitelman tavoitteena olisi saada lapset oppimaan Javaa ja peruskoulun pääsytodistuksen vaatimuksena olisi 200 koodiriviä, olisin samaa mieltä – ei sellaista kouluihin. Onneksi tästä ei kuitenkaan ole kyse. Ohjelmointi ei ole pelkkää koodaamista vaan prosessi; luovaa ongelmanratkaisua, joka kehittää loogista ajattelua, kannustaa yhteistyöhön ja tukee kriittisiä työskentelytapoja. Avoimet ongelmat kehittävät kykyä ja kärsivällisyyttä toimia epäselvissä tilanteissa. Nämä taidot ovat tärkeitä kaikille ja hyödyllisiä monessa eri tilanteessa.
Ohjelmoinnin lisääminen opetussuunnitelmaan liittyy myös yleissivistykseen. Kouluissa on pitkään opetettu miksi aurinko nousee yhdestä ilmansuunnasta ja laskee toisesta, miksi pysytään pystyssä vaikka maapallo pyörii, sekä mitä vedelle tapahtuu kun sitä keitetään? Olemme osana yleissivistystä saaneet oppia fyysisen maailman perusteita, jotka perustuvat säännöllisyyksiin ja lakeihin. Fyysisen maailman ohella elämme nyt myös digitaalisessa maailmassa. Uuden appsin lataaminen käy kädenkäänteessä, otamme uusia laitteita käyttöömme, ja Facebook ja Netflix ovat yhtä luonnollisia arjessamme kuin kello yhdeksän uutiset ja aamun lehti. Ohjelmistot ja laitteet perustuvat myös säännöllisyyksiin ja lakeihin, mutta digitaalisen maailman perusteet eivät ole kuuluneet kouluissa annettuun yleissivistykseen. Ilman perusymmärrystä, tietotekniikka voi tuntua magialta; asialta, mihin ei itse voi vaikuttaa.
Asiaan liittyy myös tasa-arvoaspekti. Ensimmäiset ohjelmoijat olivat naisia, mutta tänä päivänä IT- ja etenkin ohjelmisto-ala on hyvin miespainotteinen. Tämä on ongelmallista ottaen huomioon digitalisaation yhä suurempaa roolia yhteiskunnassa. Jos ohjelmistoja suunnittelee homogeeninen ryhmä, asioista keskustellaan vähemmän. Jos kaikilla on samankaltainen tausta, eri näkökulmia ei välttämättä oteta huomioon. Jotta digitaalinen maailma vastaisi kaikkien toiveita ja tarpeita, tekijäpuolelle tarvitaan monipuolisuutta ja mahdollisimman monta näkökulmaa. Kukaan ei tietenkään osaa varmuudella sanoa, että ohjelmoinnin tuominen kouluihin parantaisi tilannetta, mutta todennäköisesti se ei ainakaan huononna sitä. Ja riippumatta siitä, mitä haluaa isona tehdä, perusymmärrys digitaalisesta maailmasta edesauttaa tekemään valintoja sekä ymmärtämään tekniikan mahdollisuuksia ja rajoituksia.
Omasta mielestäni ohjelmointia tulisi koulussa nähdä enemmän keinona kuin tavoitteena – miten voimme käyttää ohjelmointia pedagogisena työkaluna eri aineissa? Luonnontieteet on täynnä prosesseja, joita voidaan mallintaa ja simuloida. Kielissä voidaan harjoitella sanamuotoja omien tekemien pelien avulla. Vertaamalla ohjelmia keskenään harjoitellaan kriittistä ajattelua ja palautteen antamista. Voidaan laatia interaktiivisia esityksiä ja postereita, jotka reagoivat kosketukseen tai ääneen. Käsityössä voidaan tehdä heijastinnauha, johon ommellut led-valot syttyvät kun ympärillä on riittävän pimeää. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
 

Tags:

Comments are closed